Merisataman venekerho

Tervetuloa rehdin ja reippaan venekerhomme kotisivuille! Huomaa, että tabletilla selailtuna sivuston valikot toimivat varmimmin pitäen tabletti pystysuunnassa.

Sijaitsemme veneilevän Helsingin sydämessä suojaisassa Merisatamassa olennaisten veneilypalveluiden ääressä. Sujuvan veneilyn takaavat paitsi sataman edestä kulkeva itä-länsisuuntainen veneilyn runkoväylä, myös välitön yhteys Suomenlahden avarammille vesille. Jäsenemme ovat arvostaneet myös suoraa maayhteyttä kerhon laiturilta Merisatamanrantaan.

Merisataman venekerhossa tärkeintä on paitsi veneilystä, merestä ja saaristosta, myös toistemme seurasta nauttiminen sekä vilkkaan helsinkiläisen veneilykulttuurin vaaliminen kaikissa muodoissaan.

Veneilyharrastus on tuonut Kerhossamme yhteen monipuolisen joukon jäseniä, joita yhdistää mutkaton tekemisen meininki. Kerhomme laivasto kuvastaa jäseniämme ja kautta historia toimintaan on kuulunut niin retkiveneily, kalastus kuin pitkät purjehduksetkin.

Toiminnan pääpaino on veneilyn edellytysten ja taitojen kartuttaminen toinen toistamme tukien.


Ajankohtaista


Pikatiedotteet

Otettiin pop-up talkoissa kaikki vanhat tarrat veks. Uudet laitellaan jollasta käsin sulilla ellei sitten ihan lähipäivinä jäiden päältä. ... See MoreSee Less
Katso Facebookissa

1 kuukausi sitten

MSVK Merisataman Venekerho ry.
Uusimmassa tiedotteessa on infoa tuulisessa Uunisaaressa pidetystä vuosikokouksesta sekä hallituksen työnjaosta:msvk.fi/tiedote-2-24/ ... See MoreSee Less
Katso Facebookissa

1 kuukausi sitten

MSVK Merisataman Venekerho ry.
MSVK järjestää jäsenilleen perheineen kevätretken Turkuun, Forum Marinium merimuseoon 9.3.2024Pitkästä aikaa, Merisataman venekerho on järjestämässätalvikautena ohjelmaa jäsenille.Forum Marinium toimii merenkulun ja laivaston museona.Sieltä löytyy mielenkiintoisia näyttelyitä mm. Suomalaisen laivanrakennuksen historia, töissä merellä,sisältäen kauppamerenkulun ja laivaston historian.Lapsille löytyy myös oma museonsa josta löytyypaljon mielenkiintoista tekemistä.Lisäksi koko perheen seikkailu Merimonsterit. Ohjelma:Klo 09.00 Lähtö kerhon laiturin edestä bussilla Helsingistä, matka-aika 2t30min.Pysähdytään tarvittaessa ja matkanvarrella kahville.Merisataman venekerho tarjoaa jäsenille perheineenlinja-auto matkan Turkuun ja takaisin Helsinkiin.Klo 11.30 tutustumme Forum-Mariniumin näyttelyynomatoimisesti ja omakustantaisesti.Hintaan sisältyy näyttelyihin tutustuminen sekä museolaiva s/s Boren kierros.Näyttelyn hinta on ryhmiltä 10 h, aikuiset 13€ / eläkeläiset8€ / lapset 4€. (alle 7 vuotiaat ilmaiseksi)Mikäli on museokortin omistaja, se kelpaa sisään pääsyyn.Sotalaivoihin tutustuminen halukkaille, tykkivene Karjala jamiinalaiva Keihässalmi.Kierros on opastettu vähintään 10 henk. ja hinta on 110€.Alueella sijaitsee ravintola ja kahvila Göran, jossa onmahdollista ruokailla.Paluu Helsinkiin, lähtö Turusta klo 16.30. Helsingissä klo 19.00.Ilmoittautua voit sihteerille, sihteeri@msvk.fiLisätietoja ja ilmoittautuminen myös Järvensivu 0400-442460. ... See MoreSee Less
Katso Facebookissa

2 kuukautta sitten

MSVK Merisataman Venekerho ry.
Kerhon pilkkikisat sujui tasaisissa merkeissä, hymyt huulilla! Lontoolainen turistipariskuntakin kävi kokeilemassa lajia. Kiertopalkinnon voitti Toivo L. Onnittelut ... See MoreSee Less
Katso Facebookissa

Laiturilla

Kerhollamme on 3, 3,5 ja 4 metriä leveitä poijupaikkoja sekä 2,5, 3 ja 3,5 metriä leveitä aisapaikkoja. Venepaikoille jätetään 40 cm veneen leveyden ylittävä liikkumavara.

Tyypillisesti muutama venepaikka vaihtaa haltijaa kausittain.

50 vuotta vesillä

Vuonna 1970 Helsingin laitakaupungilla joukko venemiehiä päätti kokoontua Esko Maunon kutsusta keskustelemaan yhdistyksen perustamisesta Merisatamaan…

Liity iloiseen joukkoomme!

Uusia jäseniä valitaan venepaikkatilanteen salliessa kunkin vuoden huhtikuun alkuun mennessä.